maanantai 25. maaliskuuta 2013

Millainen on elokuva arvostelu?

Elokuva arvosteluissa kerrotaan nopeasti, mistä on kyse. Toteutusta ja tarinaa arvioidaan siinä, missä näyttelijä valintojakin. Dark Knight Rises elokuvan arvostelussa arvioitiin paljon Banea, jonka "hintelä" ulkoasu ei miellyttänyt sarjakuvafaneja. Elokuvaa ja itse sarjakuvia verrataan todella paljon toisiinsa. Mitä olisi pitänyt olla elokuvassa, millaiset henkilöt oikeasti olivat ja muuta. Katsojien mukaan tämä oli täydellinen lopetus trilogialle. Samalla kun soihtu ojennettiin John Blakelle (Joseph Gordon-Levitt).
    Venäjälle sijoittuva A Good Day to Die Hard, arvosteltiin paljon aikaisempien elokuvien perusteella. Arvostelijoiden mukaan tämä ryssi sarjan lopullisesti. Katsojia kyllä tulee muiden elokuvien johdattelemana, mutta kun sana leviää, millainen elokuva oli, ei siltä voi odottaa paljoa.
    Zero Dark Thirty elokuvan arvostelussa kerrotaan paljon hahmojen välisistä tapahtumista ja niiden etenemisestä. Elokuvan alkupuolella arvostelijoiden mukaan tarina on parhaimmillaan, kun elokuva etenee, se muuttuu dokumentaariseksi. Musiikkikin lopahtaa kokonaan.
    Pääasiassa arvostelut keskittyvät elokuvan tarinaan ja sen toteuttamiseen. Myös näyttelijä valintoja arvioidaan ja verrataan mahdollisiin aiempiin elokuviin.


Tässä muutamia elokuva arvosteluja.

Dark Knight Rises
A Good Day to Die Hard
Zero Dark Thirty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti