maanantai 25. maaliskuuta 2013

Millainen on elokuva arvostelu?

Elokuva arvosteluissa kerrotaan nopeasti, mistä on kyse. Toteutusta ja tarinaa arvioidaan siinä, missä näyttelijä valintojakin. Dark Knight Rises elokuvan arvostelussa arvioitiin paljon Banea, jonka "hintelä" ulkoasu ei miellyttänyt sarjakuvafaneja. Elokuvaa ja itse sarjakuvia verrataan todella paljon toisiinsa. Mitä olisi pitänyt olla elokuvassa, millaiset henkilöt oikeasti olivat ja muuta. Katsojien mukaan tämä oli täydellinen lopetus trilogialle. Samalla kun soihtu ojennettiin John Blakelle (Joseph Gordon-Levitt).
    Venäjälle sijoittuva A Good Day to Die Hard, arvosteltiin paljon aikaisempien elokuvien perusteella. Arvostelijoiden mukaan tämä ryssi sarjan lopullisesti. Katsojia kyllä tulee muiden elokuvien johdattelemana, mutta kun sana leviää, millainen elokuva oli, ei siltä voi odottaa paljoa.
    Zero Dark Thirty elokuvan arvostelussa kerrotaan paljon hahmojen välisistä tapahtumista ja niiden etenemisestä. Elokuvan alkupuolella arvostelijoiden mukaan tarina on parhaimmillaan, kun elokuva etenee, se muuttuu dokumentaariseksi. Musiikkikin lopahtaa kokonaan.
    Pääasiassa arvostelut keskittyvät elokuvan tarinaan ja sen toteuttamiseen. Myös näyttelijä valintoja arvioidaan ja verrataan mahdollisiin aiempiin elokuviin.


Tässä muutamia elokuva arvosteluja.

Dark Knight Rises
A Good Day to Die Hard
Zero Dark Thirty

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kohtaus 3
Kuva 1     Varas 1 alkaa nostaa puhelinta pöydältä
            Varas 2 "Mitä sinä teet? Ei siihen saa vastata!"
Kuva 2     Varas 2 alkaa estämään varas 1 nostamasta puhelinta.
Kuva 3     Varkaat kamppailevat keskenään, kumpi saa puhelimen.
Kuva 4     Varkaat kaatuvat kamppaillessaan pöydän päälle, joka räsähtää rikki.

Kohtaus 4
            Varas 2 "Katso mitä sinä nyt teit! Nyt lähdetään täältä!"
Kuva 1     Ulkona syttyy valo ja taloa kohti alkaa kävelemään taloa kohti.
Kuva 2     Varkaat keräävät tavaransa ja lähtevät ulos talosta.
Kuva 3     Varkaat juoksevat pois talon lähipiiristä.
             Varas 2 "Oliko tuo nyt järkevästi tehty!? Emme saaneet tältä reissulta mitään!"
Kuva 5     Varas 1 kaivaa reppuaan.
             Varas 1 "Mikä tämä sit on?"
Kuva 6     Varas 1 kädessä on iso läjä hopeisia aterimia.
             Varas 2 "Tiesin koko ajan, että et ole aivan hyödytön!"
Kuva 7     Varkaat juoksevat iloisina yön pimeyteen.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013


Miina Supinen: Apatosauruksen Maa
Suomi 2010
173 sivua

Kirjan nimi ja kansi herätti huomioni, kannen perusteella kyseessä ei ollut mikään faktaperusteinen kirja. Kirjassa on pieniä tarinoita, joissa tapahtuu mitä kummempiakin asioita. On 200 asteisia kylmähuoneita, joilla hoidetaan kipuja. Kirjassa tavataan myös yliponeja ja hyviä haltiattaria.

Kirjaa oli mielenkiintoista lukea, sillä tarina vaihtui aina muutaman sivun jälkeen, tämän avulla jaksoi ei-niin-mielenkiintoisetkin tarinat lukea, sen toivossa, että seuraava tarina olisi mielenkiintoisempi. Kirjan ulkoasun perusteella voisi olettaa, että kirja olisi ehkä hieman lapsiystävällinen(?). Kirjan edetessä tämä osoittautui vääräksi, sillä kirjassa oli paljon seksuaalisia vaikutteita.

Novellin tarinat kertovat yleensä henkilöstä, joka on oudossa paikassa, jotain outoa tapahtuu tai jotain outoa on tekeillä, joskus kyseessä on asia, jota me pitäisimme outona, mutta heille se on tavallista. Kuten hyvän haltiattaren vierailu kotona.

Kirja oli hyvä lukukokemus, suosittelen sitä muillekkin.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHgNgk6auvQTyOYTafUYPjO4oxy6So53Mx8hJusvOlRK2FMz8GBAnYWkSf2ltaCGeHsvZKBZ-moftGAeLkYg7ScRoxiNugaRm8lJQ8fXqYlaraebJz1lxNlpMqvNVOD8hOHJrNY6Gcrnk/s1600/Miina+Supinen+Apatosauruksen+maa.jpg